Julkaisimme blogisarjaa juhlavuotemme 2023 aikana. Sarjassa on tekstejä Seinäjoen Oppaiden toiminnasta, juhlavuotemme tapahtumista ja Seinäjoen kaupungin kuulumisista oppaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kirjoittamana. Uusia kirjoituksia julkaistaan noin kerran kuussa.
Syyskuun toisessa blogissa käsikirjoittaja, näyttelijä, ohjaaja Juulia Soidinaho kertoo empatiakykyä, kuuntelutaitoja ja läsnäoloakin harjoittavasta improvisaatiosta, joka voi tuoda lisää positiivisuutta elämään. (Kuva: Jasmiina Soidinaho)
Esiintymisen harjoittelu voi olla matka kohti itseä
Aamuisin tarkistin viiteen kertaan, että vaatteet olivat siistit. Housut suorat, sukat ehjät, paita silitetty ja hiukset kunnolla kiinni. Varsinkin sepalus tuotti suunnatonta tuskaa, olihan se varmasti kiinni. Astuminen ihmisten ilmoille tuotti jännitystä. Epävarmuus takertui karheina sanoina kurkkuun ja kaikki katseet aiheuttivat suunnatonta huolta, onko minussa jokin vikana?
Näiden tuntojen parissa astuin takaisin nuoruuden lempiharrastuksen, teatterin, pariin. Olin juuri päässyt opiskelemaan näyttelijäntyötä. Vuosien koulukiusaaminen oli kuitenkin jättänyt suuret arvet. En enää tuntenut sitä itsevarmaa ja rohkeaa tyttöä itsessäni, joka kahdeksanvuotiaana julisti koko maailmalle, että minusta tulee isona näyttelijä. Siinä sitä kuitenkin oltiin, ensimmäisellä askelmalla kohti unelmaa.
Pelko, epävarmuus ja alhainen itsetunto saivat minut tuntemaan itseni toisen asteen kansalaiseksi verrattuna koulukavereihini. Itseensä turhautuminen tuotti tuskaa monissa päivissä ja matka oli täynnä lukuisia töyssyjä. Laulutunneilla ilmoitin, etten laula korkealta. Luottamusharjoituksissa en suostunut kaatumaan taaksepäin. Pidin aina suojamuurit muita kohtaan pystyssä. Varmuuden vuoksi. Sitten yhtenä päivänä aloitimme improvisaatiokurssin.
Inhosin improvisaatiota heti, kun kuulin, että kyseisessä lajissa opetellaan heittäytymään ja tekemään virheitä. ”Moka on lahja” oli opettajan motto ja ajattelin, että hänen täytyy olla päästään vialla. Miten moka voisi olla lahja? Siihen mennessä kaikki virheeni olivat tehneet minusta vain silmätikun. Virheiden tekeminen tuntui samalta kuin heittäytyminen verisen haavan kanssa haita kuhisevaan altaaseen.
Improvisaatio oli minulle vaikeaa. Alkuun en ymmärtänyt lajin tarkoitusta millään, se tuntui typerältä. Siitä kurssista alkoi matkani kohti esiintyjyyttä. Pikku hiljaa aloin odottaa improvisaatiotunteja innolla, jota en ollut tuntenut pitkään aikaan. Nyt melkein viisitoista vuotta myöhemmin olen äärimmäisen iloinen, että matkani alkoi juuri tästä lajista. Esiintymistä voi ja saa harjoitella. Siinä voi tulla hyväksi ja siitä voi nauttiakin. Improvisaatioharjoitteiden kautta saa oivalluksia liittyen omaan esiintyjyyteen, siitä saa iloa ja se voi olla peilinä omalle kasvulle.
En olisi tämä ihminen ja esiintyjä ilman improvisaatiota. Improvisaatioharjoitteet ovat opettaneet minulle vuosien varrella empatiaa, kuuntelutaitoja ja läsnäoloa. Osaan nauraa omille virheilleni ja hyväksyä ne sillä hetkellä kun ne tapahtuvat. Osaan heittäytyä elämän eri hetkiin ja olla läsnä muille ihmisille. Ennen kaikkea osaan suhtautua elämään positiivisesti.
Lupasin aikoinaan sille 20-vuotiaalle epävarmalle itselleni, että jos saan teatterista itselleni ammatin, tulen viemään tätä iloa myös muille. Antamaan muillekin sen, mikä vaikealla hetkellä minulle annettiin.
On ihana nähdä tuike niiden ihmisten silmissä, joille tänä päivänä vedän esiintymiskoulutuksia, luentoja, työhyvinvointityöpajoja ja improvisaatiokursseja. Ikään katsomatta nämä ihmiset antautuvat leikkimään, antavat sisäisen lapsensa innostua ja murtavat niitä huomaamattomia muureja, joita olemme rakentaneet itsellemme matkatessamme kohti aikuisuutta.
Koskaan ei ole liian myöhäistä haastaa itseään nauttimaan elämästä ja seisomaan rohkeasti itsensä kanssa esillä. Se voi olla matka, jota katsoo vuosien päästä suurella ilolla taaksepäin.
Juulia Soidinaho
käsikirjoittaja, näyttelijä ja ohjaaja