Siirry sisältöön

Juhlavuoden blogisarja: Historiikki - Kaikki alkoi opaskerhosta

Julkaisimme blogisarjaa juhlavuotemme 2023 aikana. Sarjassa on tekstejä Seinäjoen Oppaiden toiminnasta, juhlavuotemme tapahtumista ja Seinäjoen kaupungin kuulumisista oppaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kirjoittamana. Uusia kirjoituksia julkaistaan noin kerran kuussa.

Maaliskuun blogissa sujahdetaan aikamatkalle Seinäjoen Oppaiden ensimmäisiin viiteenkymmeneen vuoteen...

Kaikki alkoi keväällä 1973 opaskerhosta

Seinäjoen Opaskerhon perustava kokous pidettiin Seinäjoen kaupungintalolla 29.5.1973. Läsnä oli 21 opastoiminnasta kiinnostunutta henkilöä, joista kahdeksan ilmoitti voivansa toimia oppaina. Toiminnan päämääräksi suunniteltiin peruskouluttaa ja myöhemmin jatko- ja täydennyskouluttaa päteviä ja tietorikkaita matkailuoppaita kaupungin esittelytehtäviin ja kaupungissa vierailevien matkailijoiden opastustehtäviin. Tarpeelliseksi katsottiin tutustua kaupungin eri kohteisiin ja tehdä ehdotus soveltuvista opastuskohteista. Kokouksessa valittiin työryhmä suunnittelemaan kerhon toimintaa. Puheenjohtajaksi valittiin Aune Kähkönen, sihteeriksi Riitta Marttila ja varapuheenjohtajaksi Helena Koivisto.  

Ensimmäiset 14 auktorisoitua opasta Seinäjoki sai vuonna 1974: Leila Holkko, Kauko Ijäs, Pirkko Jalonen, Maire Kaminen, Helena Koivisto, Anna-Liisa Korri, Riitta Marttila, Hannele Meininki, Seija-Liisa Ojanperä, Pirjo Paganus, Salme Reinikainen, Sirkka Vainio, Rauni McBreen ja Ritva Petäjä.  Sen jälkeen on järjestetty opaskursseja yhteistyössä Seinäjoen Kansalaisopiston (ent. Työväenopisto) kanssa. Uusia oppaita valmistuu ja aikaisemmin opaskoulutuksen käyneiden oppaiden auktorisoinnin näyttökokeita pidetään noin viiden vuoden välein. Näyttökokeessa opas esittelee ammattitaitoansa niin tiedollisesti kuin taidollisestikin Suomen Opasliiton auktorisoijan läsnä ollessa. Auktorisoitujen oppaiden määrä on vaihdellut vuosien mittaan vajaasta kymmenestä reiluun kahteenkymmeneen. Yhdistyksessä on ollut myös muutamia matkailuoppaan ammattitutkinnon suorittaneita, matkanjohtajia, opaskouluttajia ja opastutkinnon suoritusten vastaanottajia. Vuonna 2014 Suomen Opasliitto palkitsi Helena Koiviston vuoden matkailuoppaana.

Seinäjoen Oppaiden tärkein ja suosituin opastuskohde on ollut alusta lähtien Aalto-keskus, missä käy vieraita ja ryhmiä ympäri maailmaa. Seinäjoen Oppaissa on ollut aina hyvä määrä kielitaitoisia oppaita, selkosuomen ja pohojammaan lisäksi. Hautausmaakierrokset ovat olleet tarjonnassa 90-luvulta lähtien. Seinäjoki on tapahtumakaupunki ja tapahtumavieraille on järjestetty Aalto-keskuksen kävelykierroksia ja muita kaupunkikierroksia. Seinäjoen Tangomarkkinoiden viralliseen ohjelmaan opastetut Aalto-kierrokset tulivat mukaan vuonna 1995. Vuonna 2010 Seinäjoen Oppaat r.y. vastaanotti Seinäjoen kaupungin kulttuuripalkinnon. Vuosittain jaettavan palkinnon tarkoitus on tukea ja edistää seinäjokelaista ja eteläpohjalaista sivistystyötä.

Seinäjoen kehittyessä ja kasvaessa syntyy uusia mielenkiintoisia opastettavia kohteita. Oppaat ovat tutustuneet erilaisiin paikallisiin kohteisiin sekä omin voimin että parhaiden mahdollisten asiantuntijoiden ohjauksessa. Tutustumisretkiä on tehty myös ympäröivään maakuntaan ja lähiseudun opasyhdistysten toimintaan. Tietoa karttuu ja sitä on testattu välillä myös kisailemalla; Etelä-Pohjanmaan-lehden Seinäjoki-Visaan on osallistuttu voitokkaasti monena vuonna mm. 1980-luvulla. Uusia opastusaiheita on syntynyt myös valtakunnallisten juhlavuosien innoittamana. Suomi 100 -juhlavuonna Seinäjoen Oppaat osallistuivat ”Itsenäisyyden polku 2017” -hankkeeseen. Hankkeen puitteissa järjestettiin Mannerheim-aiheisia opastettuja kävelyjä Seinäjoen keskustan alueella.

Viime vuosina Seinäjoen Oppaat ovat kehittäneet useita uusia kävelykierroksia. Niihin mahdollisuuden on antanut aktiivisen ja idearikkaan opasjoukon lisäksi Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston myöntämä apuraha.  Opastuksia on käsikirjoitettu muun muassa Piirin, eli historiallisen Törnävän mielisairaala-alueelle, Lakeuden Ristin torniin, puistoihin, jokirantaan ja Törnävälle. Vuonna 2020 Seinäjoen Oppaiden valikoimaan tuli kaikkien aikojen ensimmäinen rooliopastus "Maria Kronlundin kierros". Lisäksi räätälöidään monenlaisia tilauskierroksia asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaan. Seinäjoen Oppaiden tilauskierroksien välityksestä on huolehtinut kautta aikain alueellinen matkailuyhtiö Visit Lakeus Oy (ent. Seinänaapurien Matkailu Oy / Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy).

Seinäjoen Oppaat ovat osallistuneet aktiivisesti Suomen Opasliiton toimintaan kuuluviin alueellisiin ja valtakunnallisiin koulutustilaisuuksiin. Seinäjoen Oppaat r.y. on järjestänyt Seinäjoella vuosien mittaan useita aluekokouksia ja kolmet valtakunnalliset opaskoulutuspäivät.

Vuonna 1980 opaskoulutuspäivät järjestettiin teemalla ”Pohjalaisuus puntarissa”. Silloin tutustuttiin valtionarkeologi Gardbergin luennolla pohjalaiseen rakennusperinteeseen, professori Jorma Panulan luennolla pohjalaiseen kansanmusiikkiin, Holger Westerin luennolla rannikkoseudun yhteistyöhön Ruotsin suuntaan ja Heikki Ylikangas kertoi pohjalaisista kansannousuista Nuijasodasta Mäntsälän kapinaan.

Vuonna 1992 teemana oli ”Alvariinsa Aalto”. Silloin tutustuttiin teeman mukaisesti Alvar Aaltoon sekä kansalliselta että kansainväliseltä kannalta sekä tietysti Seinäjoen Aalto-keskukseen. Päästiinpä tutustumaan myös Zorbas-musikaaliin ja tangon taikaan.

Vuonna 2006 opaskoulutuspäivät järjestettiin teemalla ”Seinäjoki Framilla”. Seinäjoen Teknologiakeskuksen ensimmäiset rakennukset eli Frami oli silloin uudenkarhea ja siellä kuultiin luentoja teollisuuden tulevaisuudesta, uudesta teknologia- ja innovaatiokeskuksesta sekä telelääketieteestä. Illalla teatterissa katsottiin maailmanensi-illassa Antti Tuurin elokuva Sotatuomari. Lisäksi Laura Jurkka luennoi kehon kielestä, mikä on oppaille tärkeä asia.

Seuraavat opaskoulutuspäivät järjestetään Seinäjoella lokakuussa. Ohjelma on suunnittelutiimin hionnassa ja kattaa varmasti unohtumattoman viikonlopun kaikille osallistujille. Seinäjoelle odotetaan saapuvan 180 opasta ympäri maan.  Seuraa juhlavuoden blogisarjaamme, niin kuulet tulevien opaskoulutuspäivien teeman ensimmäisten joukossa.

Seinäjoen Oppaat r.y:n puheenjohtajat:

Aune Kähkönen (1973-74)                                            
Kauko Ijäs (1975)
Helena Koivisto (1976-77)
Leila Holkko (1978-83)
Pirkko Erkkilä (1984-86)
Pirkko Marttila (1987)
Pirjo Lyöri (1988-89)
Marja-Leena Saloniemi (1990-93)
Helena Pellossaari (1994-97)
Leena Kristola (1998-99)
Saara-Liisa Perä (2000-03)
Riitta Marttila (2004-19)
Ulla Laukkala (2020-)

Seinäjoen Oppaat r.y:n sihteerit:

Riitta Marttila (1973 ja 1994-96)
Maire Kaminen (1974-75)
Salme Reinikainen (1976-77)
Pirkko Jalonen (1978-79)
Pirkko Erkkilä (1980-83)
Eija Keski-Lusa (1984-85)
Leila Holkko (1986-87 ja 1992-93)
Anna-Maija Loukola (1988-89)
Anita Moilanen (1990-91
Marja-Riitta Hangasluoma (1997)
Raili Risku (1998-2003)
Merja Kankaanpää (2004-07)
Matti Marttila (2008-15)
Heidi Väliaho (2016-17)
Tanja Marttila (2018)
Maryna Baburets (2019)
Merja Lamminkangas (2020-21)
Virpi Jonsson (2022-)

Historiikin on koonnut Merja Lamminkangas ja Ulla Laukkala

<< Edelliseen
Seuraavaan >>