Siirry sisältöön

Opas Aila

Hei, minä olen Aila!

Olen kotoisin Kainuusta Suomussalmelta. Seinäjoella olen asunut vuodesta -78 alkaen. Olen kolmen tytön äiti ja neljän lapsen mummi. Työurani olen tehnyt kulttuurialalla. Opastoiminnan lisäksi suuri kiinnostuksen kohteeni on nukketeatteri, jota hyödynnän mm. lapsille suunnatuissa Aalto-opastuksissa.

 

Mikä sai sinut lähtemään oppaaksi?

Oppaana oppii paljon uusia asioita ja tarinoita omasta kotipaikkakunnasta, joita on mukavaa jakaa eteenpäin. Tykkään olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja pistää omaa persoonaani peliin. Opastoiminta tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden. Toiminta tuo myös sopivasti haastetta elämään sekä mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen monella eri tavalla.

 

Missä kohteissa opastat?

Opastan Aalto-keskuksessa ja Marttilan jokirannassassa. Uusien kohteiden haltuunotto on koko ajan meneillään, joita ovat mm. Piirin alue ja Nurmon hautausmaa.

 

Mikä on sinulle tärkeä paikka Seinäjoella ja miksi?

Aalto-kirjasto

Mielestäni Aalto-kirjasto kaikkine yksityiskohtineen on Aalto-keskuksen helmi.Kirjastossa minua viehättää muun muassa sen omaleimainen muotokieli sekä valon ja varjon leikki, joka lankeaa viuhkamaisen eteläseinän säleikköjen välistä. Oma työpisteeni Seinäjoen kulttuuripalveluissa oli aikanaan kirjaston tiloissa, joten se on niiltä ajoilta itselleni hyvin tuttu paikka.

 

 

Kuva: Kristiina Peltoniemi